Kotoista SM-liigaa (nyk. Liiga, kiitti Vesalainen) on pelattu suurinpiirtein kuusi kierrosta. Osalla otteluita enemmän, osalla vähemmän. Ja kuten niin monena vuonna aikaisemmin, myös tänä vuonna on jo isketty punaiset paniikkinappulat pohjaan monilla liigapaikkakunnilla. Avatakseni hieman mitä tällä tarkoitan, niin tässäpä teille muutama linkki, jotka kannattaa lukaista läpi pitkävetovihjeet
Samassa nuotissa laulavat myös tällä hetkellä oululainen pitkän pinnan kansa, sekä ilkeät punaiset miehet stadista. Marjamäen sekä Summasen lähtölaskennat ovat alkaneet. Haluaisin edelleen korostaa että lätkää on pelattu kuusi ottelua. pitkäveto Kuusi. Ei kuuttakymmentä. Ei edes kahtakymmentä. Ja jo tässä vaiheessa eri seurojen fanit janoavat muutoksia. Tiedän, että yleistäminen on typerää ja ettei lähellekään kaikki edellämainittujen seurojen kannattajat ole yhtä malttamattomia, mutta kyllähän tämä kannattajakulttuurillinen trendi vetää mielen matalaksi. Eikö näistä viimeisten vuosien esimerkeistä ole mitään opittu? Kuinka pitkäjänteisellä ja laadukkaalla työllä saavutetaan helpoiten paras mahdollinen lopputulos. Risto Dufva vietti jyväskylässä viisi vuotta. Ensimmäisellä kaudella maksettiin oppirahat ja jo toisella kaudella saavutettiin, ehkä jopa liiankin nopeasti, päämäärä. Saman teki Kari Jalonen IFK:ssa. Seura, jonka pelaajabudjetti on aina ollut liigan kärkipäätä oli kyntänyt jo puolivuosikymmentä ilman menestystä. Ensimmäisenä vuonna opeteltiin, toisella kaudella nosteltiin kanadamaljaa. Samankaltaisia esimerkkejä löytyy läjäpäin nykykiekon historiasta. Tämä on todettu aivan arvokisatasoa myöten. Jukka Jalosen leijonat oli aivan karmeaa katsottavaa ensimmäisen päävalmentajavuoden aikana, mutta niin vain pitkäjänteisesti omaan juttuunsa luottamalla juhlttiin bratislavassa suomen toista maailmanmestaruutta. Ja Jalonen jos joku tietää, miltä tuntuu olla koko suomen sylkykuppina. Siitä huolimatta hän jatkoi työntekoaan ja lopussa odotti palkinto.
Tottakai ymmärrän, että jääkiekko on tulosurheilua ja vain voittomerkit sarakkeissa merkitsee. Mutta onhan tämä nyt ihan käsittämätöntä höpöä uskoa, että jokainen liigajoukkue olisi täysin valmis paketti kun liiga starttaa syyskuun puolivälissä. Oletetaan että peli on täydellistä dominanssia illasta toiseen ilman huolen häivää. Jokainen joukkueen pelaaja oppii parilla power point esityksellä kaikki valmentajan haluamat nyanssit uudesta pelitavasta. Vaikka en jääkiekkossa ole päivääkään ole ollut valmentajana, niin kyllähän sen nyt jo maalaisjärkikin sanoo, ettei sitä roomaa rakenneta päivässä. Ei vaikka joukkueen peräsimessä olisi Kai Suikkanen.
Näistä poimituista esimerkkijoukkueista tasan yhdessä on valmentajan paikka kohta avoinna. Kuopiossa Jari Laukkasella tuntuu olevan jonkinsortin suojatyöpaikka, liekö kapasklaanin saunakerhon kantavia voimia, mutta tuloksien puolesta mies olisi pitänyt poistaa virastaan jo viime kauden päätteeksi. Dufvan joukkueet on aina alkukaudesta heikkoja, seurasta tai sarjasta riippumatta. Summasella on kasassa joukkue, jonka kanssa se on viettänyt täydessä formaatissa aikaa kaksi kuukautta. Edes Raato ei ole sen luokan poppamies, että se loihtisi muukalaislegioonasta täydellisesti yhteen hitsautuneen koneiston parissa kuukaudessa. Marko Virtaselle potkujen vaatimista ei nyt voi ymmärtää kukaan. Tässä lienee kuitenkin kyse vain yksittäisen ihmisen mielipiteestä, jolle ei ihan kauheasti voi antaa edes painoarvoa. Tomi Lämsä on on luonut jokereille loistavan pelitavan, eikä se ole Lämsän syytä, ettei jokereiden puukätinen hyökkäysosasto pistä tyhjistä maaleista kiekkoja pussiin. Jyrki Aholla oli loppukesästä hieman isompia asioita mietittävänä kuin jääkiekko ja tästä syystä joutuikin starttaamaan uuden seuran kanssa hieman muista jälkijunasta. Lauri Marjamäellä taas on edessään valmentajan painainen. Ykkössentteri, ykköslaituri ja ykköspuolustaja loukkaantuneena. Siinä olisi melkoinen pulma ratkottavaksi jopa neuvostoliittolaiselle valmentajalegendalle Viktor Tihonoville.
Pyydänkin kainosti seuraavaa. Antakaa valmentajille työrauha. Jääkiekkojoukkueen rakentaminen on pitkäaikaisen työn tulos, hommaa ei saada valmiiksi syksyn lyhyellä jääharjoittelujaksolla. Pelaamista opetellaan pelaamalla ja jo nyt nämä valmentajat ovat saaneet arvokasta tietoa joukkueistaan. Seuraavaksi on kehittymisen aika.
Lopuksi on vielä aika jakaa totuuden sanat. Nämä sanat kertoo teille sm-liiga legendavalmentaja Hannu Jortikka. Kuus suomenmestaruut hei!
